Mischa Well

[RevitytSiivet]

Kuvissa tuntematon.

All around me are familiar faces
Worn out places, worn out faces
Bright and early for the daily races
Going nowhere, going nowhere

Kutsumanimi: Lumikki
Oikea nimi: Mischa Well
Nimistä: Käyttää ainoastaan taiteilijanimeä Lumikki, jonka hän on saanut työnimekseen Hylätyn Kaupungin bordellissa. Ei suostu kertomaan oikeaa nimeään, eikä halua kuulla kenenkään sitä lausuvan.
Ikä: 17
Sukupuoli: Tyttö
Suuntautuminen: Aseksuaali
Laji: Ihmissusi
Ammatti/harrastus: Huumeiden välittäminen sekä prostituoituna toimiminen
Mielenterveyden häiriöt:
- Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö (”kantaja ei ymmärrä toisten tunteita tai erillisyyttä omasta itsestä samoin kuin muut, tai vaihtoehtoisesti ei kykene ottamaan niitä huomioon tavalliseen tapaan. Hän voi olla älykäs ja ymmärtää lain sekä käytöstavat sääntöinä, mutta ei pysty samastumaan niihin tunteiden tasolla. Hän ei pysty yleistämään käytössääntöjä tai toimimaan vastavuoroisesti, vaan toimii suoran, yksilöllisen, hetkellisen etunsa hyväksi.”)
- Hebefreeninen skitsofrenia (”tyypillistä oireita ovat esimerkiksi tunteiden latistuminen, sosiaalinen eristäytyminen ja ajatushäiriöt. Jo parin vuoden kuluttua sairauden toteamisesta potilaan tunteet saattavat olla täysin latistuneet, hänen puheensa on vaikeasti ymmärrettävää eikä häneen saa kunnolla kontaktia. Yleensä hebefreniaan sairastuvalla nuorella on aiemminkin ollut vahvasti skitsoidinen ja syrjäänvetäytyvä luonne.”)

Gary Jules - Mad World

Their tears are filling up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I wanna drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow

Luonne:
Lumikki, tyttö joka on luonut ympärilleen oman, läpipääsemättömän kuplansa, oman pienen maailmansa jossa hän tuntee olevansa vahingoittumaton. Hän pyrkii eristämään kaiken pahan päänsä ulkopuolle jouduttuaan keskelle ahdistavaa tai pelonsekaista tilannetta, eikä Lumikki selvästikään halua kohdata karua ja todellista maailmaa silmästä silmään – ainakaan liian suurina annoksina kerralla.
Kaiken sekasorron, surun ja pelon keskellä vaalea neitokainen jatkaa tanssahtelevien askeleidensa ottamista, tasapainoilee katon harjalla tai kulkee metsässä pyörähdellen ja silmät kirkkaina loistaen, kuin maailma hänen ympärillään olisi silkkaa kukkaketoa ja auringonpaistetta silmänkantamattomiin eikä karua, harmaata ja vaarallista taistelutannerta.

Lumikin kyky empatiaan on hälvennyt rajusti, eikä hän useinkaan kykene ymmärtämään muiden ihmisten tunteita. Neitokainen ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja tuntea myötätuntoa saati sitten sääliä, eikä hän koe yhteenkuuluvuutta edes muiden ihmissusien seurassa. Lumikki ei ole tunnerikas ihminen; hän vaikuttaa enemmänkin ilmeettömältä, liikkuvalta nukelta joka on ohjelmoitu jatkamaan eteenpäin ja tuijottamaan silmillään toiseen maailmaan tilanteesta riippumatta.
Lumikki ei osaa kiintyä ihmisiin tai tuntea rakkautta muita kohtaan. Hän ei kykene luokittelemaan jotakuta itselleen tärkeäksi; on vain hyödylliset, hyödyttömät ja mitättömät joiden mukaan Lumikki pyrkii toimimaan. Ne jotka hän luokittelee mitättömiksi ovat neidolle kuin ilmaa, tyystin olematonta massaa joiden lävitse hän katsoo kuin lihan ja luun sijasta he olisivatkin pelkkää lasia. Hyödyttömät ihmiset ovat Lumikille vain virrassa kulkeutuvia hahmoja joita saattaa tylsyyksissään vilkaista silmiin, mutta joihin harvemmin kiinnitetään sen suurempaa huomiota. Voisi kuvitella, että hyödyllisiksi lukeutuvat henkilöt saisivat tässä palkintojenjaossa koreimman pokaalin, mutta tosiasiassa edes he eivät kykene liikuttamaan Lumikkia. Sellaisissa ihmisissä neitokainen kykenee näkemään vain hyödyn, ei itse ihmistä. Ja se hyöty pyritään saamaan omaan haltuun keinolla kuin keinolla.

Neito tottelee kuuliaisesti saamiaan käskyjä kyseenalaistamatta ja pettymystä tuottamatta. Hän kykenee miellyttämään muita vaikkei ymmärtäisikään syytä, eikä Lumikilla ole tapana hangoitella vastaan. Hän on alistuvainen ihminen jonka saa taivutettua tahtoonsa pelkällä käskyllä, tekemään mitä tahansa ilman vastaväitteitä. Lumikin pelkkä katse kuitenkin kertoo, että vaikka keho olisikin jonkun muun hallinnassa ei hänen sisimpäänsä pääse kukaan – vaikka kuinka väkisin yrittäisikin. Neitokainen on luonut syvimmän olemuksensa ympärille vankat ja lävitsepääsemättömät muurit joiden sortaminen tai edes vahingoittaminen vaikuttaisi olevan liki mahdotonta. Lumikki ei suostu päästämään ketään päänsä sisälle; hän ei koskaan kerro itsestään tai menneisyydestään, ei pidä suurta numeroa itsestään tai pyri selittämään tunteitaan perinpohjaisesti. Se tekee nuoresta naisesta hyvin arvoituksellisen, sillä Lumikki ei yritä saada muita ymmärtämään tai tuntemaan itseään – pikemminkin päinvastoin, hän ei halua että kukaan oppisi häntä tuntemaan. Vapaaehtoisesti neitokainen ei itsestään kerro, ja kysymyksiin hän vastaa valehdellen ilmeen värähtämättä.
On täysin satunnaista milloin Lumikki puhuu vain kuin on pakko, ja milloin hän ilmaisee kaikki ajatuksensa ääneen vaikkei niitä erikseen pyydettäisikään. Pääasiallisesti neito ei ole paljolti puhuvaa sorttia, mutta toisinaan hän vaipuu siihen mietteliääseen tilaansa jolloin hän ajattelee ääneen, vaikkei useimmiten vastausta saati ymmärrystä kanssaolijalta odottaisikaan.

Lumikki on välinpitämätön, tunteeton ihminen jota on erittäin hankala loukata tai saada suuttumaan. Hän ei yksinkertaisesti välitä siitä mitä hänelle sanotaan tai mitä hänelle tehdään; nuoren naisen itsesuojeluvaisto on järisyttävän matala, eikä hän aina tunnu ymmärtävän että tilanne saattaisi olla vaarallinen tai uhkaava – tai jos ymmärtää, hän ei välitä. Lumikille vaikuttaisi olevan yksi ja sama mitä hänelle tapahtuu, eikä hän näytä hätkähtävän miltei mistään. Neitokainen ajautuu erittäin helposti vaarallisiin tilanteisiin, tahtomattaan ja toisinaan jopa aivan tahallisesti; ja totuus on, että Lumikki haluaa vain tuntea elävänsä. Hän on menettänyt elämän kipinän, hän tuntee olevansa yksin ja tyystin hukassa ja vaikka Lumikki luuleekin olevansa rikkoutumaton hän vain odottaa että joku näkisi hänen tuskansa ja pelastaisi hänet siltä kivulta, vaikkei sitä oikeastaan vielä itse tiedäkään. Neito ei tiedä mitä hän haluaa tai minkä vuoksi hän taistelee, hän ei tiedä mitä kohti hän on menossa ja hän tuntee kadottaneensa elämänsä tarkoituksen. Lumikki vain lipuu eteenpäin taistelematta ja rimpuilematta siinä virrassa, yrittämättä siirtyä rantaan vaikka pohjan terävät kivet raastavatkin häntä verille.

Sen tunteettoman, ilmeettömän kuoren alla velloo voimakasta tuskaa, kipua sekä vihaa. Lumikki on sydänjuuriaan myöten katkera ihmisille ja inhoaa heitä suuresti, ja apua nuorelta neitokaiselta on turha edes pyytää.
Vaikka Lumikki luuleekin rakentaneensa itsestään sortumattoman linnakkeen, ovat hänen perustuksensa huterat ja heiveröiset; ja niiden rikkoutuessa koko rakennus luhistuu kerrasta kasaan. Todellisuudessa neitokainen on herkkä ja haavoittuvainen olento, ja ilman omiin maailmoihinsa uppoutumista tyttö olisi joutunut kohtaamaan todellisen maailman ja luultavasti särkynyt siihen paikkaan. Hän on kuin hiljalleen lahoava puu joka syö itse itseään sisältä jättäen jäljelle pelkät tyhjät kuoret jotka nekin tulevat hajoamaan vielä jokin päivä. Hän valehtelee itselleen sillä Lumikki on liian pelokas ja hauras katsomaan totuutta silmiin, jonka takia hänen kiero ja sairas mielensä on rakentanut nuoren naisen ympärille valheellisen suojakuplan.

And I find it kind of funny, I find it kind of sad
The dreams in which I'm dying are the best I've ever had
I find it hard to tell you, I find it hard to take
When people run in circles its a very, very
Mad world, mad world

Ulkonäkö:
Lumikki on pienikokoinen, siro ja keijumainen neitokainen jolla on pituutta noin 160 senttimetriä ja painoa hippusen liian vähän. Hän on hoikka muttei kuitenkaan liian laiha, vaikkei hänellä vaikuttaisi liiemmälti ylimääräistä rasvaa kehossa olevankaan. Näinollen hänen naisenmuotonsakin ovat jääneet varsin vähäisiksi; Lumikilla on pienehköt, sirot rinnat ja hänen lantionsa on jäänyt suhteellisen kapeaksi ja kurvittomaksi. Vaikkei neidolla selväpiirteisiä naisen kurveja olekaan, hänet kykenee kuitenkin leimaamaan naiseksi tytön tai lapsen sijasta.
Lumikin iho on vaalea, jopa kalvakka ja hyvin pehmeä. Tytön silmät ovat suuret ja ihmissusimuutoksen myötä hopeaiset kuin kuun kajo, joita kehystävät tuuheat, tummat ripset. Nenä on kapeahko ja sopusuhtainen, huulet kapeahkot mutta täyteläiset. Lumikin pitkät, luonnostaan kihartuvat hiukset ovat puhtaanvalkoiset ja hitusen hopeahtavaan vivahtavat, ja hiusten erikoinen väri johtuu sekin ihmissusimuutoksesta.
Lävistyksiä neitokaiselta löytyy neljä; nenässä septum, alahuulessa snake bites sekä ylähuulen oikealla puolella madonna. Myös mustetta löytyy Lumikin kehosta; rintakehästä suuri ihmisen sydän kahdella enkelillä sekä teksti bleed, ja vasemmasta olkapäästä punaisia ruusuja.
Lumikin pukeutuminen on tyttömäistä, herttaista ja viatonta. Hän pukeutuu pääasiassa valkoisiin vaatteisiin, erilaisiin mekkoihin ja tunikoihin, pitkiin t-paitoihin, minishortseihin ja hameisiin, sekä kuvioituihin, revittyihin tai verkkosukkahousuihin. Jaloissaan hänellä ovat useimmiten valkoiset maiharit.

Ihmissusimuoto:
Lumikin ihmissusimuoto on sudenkaltainen olento ihmismäisillä piirteillä; hän kykenee kävelemään sulavasti sekä neljällä että kahdella jalalla. Etutassut ovat käsimäiset ja tarttumiseen kykeneväiset.
Lumikin ihmissusimuodon turkki on kauttaaltaan puhtaanvalkea, ja neito on susimuodossaankin hyvin siropiirteinen. Korkeutta hänellä on juuri ja juuri 2 metriä kahdella jalalla seistessään, joten ihmissudeksi neitokainen on varsin pieni. Vaikka Lumikin voiman vähyys onkin korvattu nopeudella, notkeudella ja ketteryydellä, on hänellä ihmissusimuodossaan silti enemmän voimaa kuin normaalilla ihmisellä.
Lumikin niskakarvat ovat pidemmät ja hituset kiharat, hiustenkaltaiset ja niihin on pujotettu hopeaisia ja vaaleansinisiä helmiä.

Look right through me, look right through me

Menneisyys:
Mischa Well syntyi nuorelle ja riettaalle yksinhuoltajaäidille, jolla ei ollut pienintä hajuakaan vahinkotyttärensä isän henkilöllisyydestä. Siitäkin huolimatta että nuori narkkariäiti pyöri syvällä päihteiden, rikollisuuden ja muun vastaavan hämärän toiminnan maailmassa hän päätti pitää tyttärensä vaikkei täysin varma ollutkaan kuinka suhtautua pienokaiseensa saati sitten elättää ja kasvattaa hänet. Mischa ja hänen äitinsä joutuivat muuttamaan jatkuvasti huumevelkojen sekä vainojen takia, eikä heillä ollut vakinaista asuntoa; milloin vietettiin öitä saastaisessa motellissa, milloin tuttavan tai kaukaisen sukulaisen luona, milloin juna-aseman aulassa ja joskus jopa sillan alla. Pikkuinen tyttö kasvoi vaarallisessa ja epävakaassa ympäristössä jossa hän ei kyennyt toteuttamaan omaa lapsenmielisyyttään; hänellä ei ollut leluja joilla leikkiä, tai samanikäisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaansa. Hänellä oli vain pääasiallisesti äitinsä sekä alati vaihtuvat vieraat, uhkaavat ihmiset joita kohtaan hänellä ei ollut lupaa osoittaa mielenkiintoa.

Mischa kasvoi ja kehittyi, tottui siihen epätavalliseen ja epävarmaan elämään josta hän ei kuitenkaan koskaan kyennyt nauttimaan. Kasvettuaan tarpeeksi vanhaksi hänen äitinsä vietti enemmän aikaa omilla, hämärillä asioillaan kuin tyttärensä seurassa; hän veti mieluummin huumeita kuin opetti tytärtään lukemaan, mieluummin varasti kioskin kuin leikki tyttärensä kanssa kotia ja mieluummin myi itseään saadakseen rahaa uusiin huumeisiin kuin vei tytärtään eläintarhaan ja sen jälkeen jäätelölle. Mischa joutui jo nuorena näkemään asioita joita kenenkään ei tulisi nähdä; talon täydeltä narkkareita, rajuja tappeluita, uhkauksia ja yhteenottoja, äitinsä maksamassa velkojaan omalla kehollaan. Ja Mischa joutui toimimaan äitinsä juoksupoikana ja avustajana, joutui hoitamaan erilaisia äitinsä hommia. Jopa kuljettamaan huumeita.

Neljätoistavuotiaana nuori naisenalku joutui raiskatuksi ollessaan äitinsä asioilla. Se oli erittäin kova ja traumatisoiva isku Mischalle, mutta äidiltä ei lohdutusta herunut; se kuuluu tähän elämään, totu siihen. Mischan mielenterveys alkoi horjua ja hänen inhonsa sekä vihansa omaa äitiään kohtaan kasvoi. Hänen äitinsä välitti enemmän huumeista kuin omasta tyttärestään, vaikka väittikin jotain aivan muuta. Lopulta Mischa sai tarpeekseen siitä kaikesta, silloin kun hän joutui tilanteeseen jossa hänen olisi tullut todistaa äitinsä puolesta ettei hän olisi varastanut huumeita. Mischa kielsi naisen äidikseen ja lähti jättäen äitinsä oman onnensa nojaan, ja päätti olla palaamatta koskaan niiden saastaisten ihmisten luokse.

Katunuoren elämä oli rankkaa, mutta Mischa kykeni selviytymään helposti oppimillaan taidoilla. Eräältä nuorukaiselta hän kuuli huhun Hylätystä Kaupungista; uudesta alusta, jossa menneisyys ei merkinnyt mitään. Jossa sai aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Niin Mischa saapui tuohon karuun ja hylättyyn kaupunkiin jossa hän päätti aloittaa elämänsä alusta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan; huumeista hän ei päässytkään eroon vaan kietoutui niihin itse vain yhä syvemmälle ja alkoi niitä itsekin käyttää sekä välittää. Hän jopa haki töitä bordellista, jossa hänet ristittiin Lumikiksi - ja sillä hetkellä Mischa jätti entisen nimensä taakseen.
Oli kuitenkin jotain, mitä Lumikki ei siitä kyseisestä kaupungista tiennyt. Ja se nimenomainen asia selvisi hänelle pahimmalla mahdollisella tavalla; ihmissusien olemassaolo paljastui Lumikille tytön kohdatessa sellaisen silmästä silmään ja saadessaan itsekin pureman. Eikä kukaan kuullut tyttöparan avunhuutoja, vaan ihmissuden kohtalo lukittautui myös Lumikin ympärille. Tyttöparan mieli järkkyi entisestään ja uhkasi pirstoutua tuhannen siruiksi. Hänen katkeruutensa ihmisiä kohtaan kasvoi, ja hän pakotti itsensä unohtamaan kaiken kokemansa pahan, pakotti silmänsä näkemään vain hyvää ja muuttamaan kaiken ruman kauniiksi. Hän kietoi mielensä valheelliseen utuun ja opetteli elämään kirjaimellisesti uuden itsensä kanssa - elämään ihmissutena tuossa rujossa, luvatussa kaupungissa.

Muuta:

- Lumikki hallitsee ihmissusiminänsä lähes täydellisesti
- Pahasti koukussa
- Ei osaa lukea tai laskea
- Ensimmäinen ja ainoa naispuolinen hahmoni